keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Sushi time



Japani kiehtoo minua ruuankin puolesta. Olen siirtynyt aika paljon perinteisestä suomalaisesta peruna yms. ruuasta kohti japanilaista tapaa suhtautua ruokaan. Keitän misoa ja teen sushia. Kalaa ja levää menee paljon. Luulin joskus aikoja sitten, että sushi olisi vaikeaa ja työlästä tehdä. Nyt olen huomannut, että se menee melkein yhtä nopeasti kuin 4 minuuttia.  (4Minute on muuten huippu hyvä bändi, ja tässä linkissä on söpö parisuhteiluaiheinen video klik!) Sushia teen aika kasvispainotteisesti. Raaka kala ei niin kovin kiehdo vaikka kala muuten onkin huippu hyvää.. Mutta kasviksia voi varioida! Tähän kuvan annokseen tein sushit joihin laitoin porkkanaa, kurkkua sekä rukolaa. Sitten vain soijakastiketta pikku kuppiin johon vähän wasabi tahnaa joukkoon. Riisit keitin ihan halvasta mahdollisesta jasmiiniriisistä jossa joukossa myös muuta riisiä. Siihen vain riisiviinietikkaa ja annoin hautua. Aivan pyöreitä susheja noista ei vielä tule, mutta kohti täydellisyyttä harpotaan vakain askelin. Olen kokeillut korvata myös riisin bulgurilla. Tulee ihan hyvää, muttei niin hyvää kuin riisistä. Onneksi voi aina laittaa riisiä vähän vähemmän ja kasvista enemmän. Bulgur myös ei tahdo pysyä kasassa niin hyvin, kuin riisi. Keittämällä sekin kyllä onnistuu. Keittää vain hieman pidempään.

Im so into sushi at the moment. My kitchen is now days more Japanese orientated than finnish. I make sushi and miso soup and some other basic foods and i use to variate those also a little bit. Sushi is my favorite at the moment! as this 4minutes heart to heart song klik here!!


Upeaa kun valon määrä lisääntyy ja kaikki herää. Kevät on paras vuoden aika! 
Spring is here! everything is fresh and awake!

Uusia lukijoita on tullut muutama, kiitos siitä teille kaikille :) Upeaa, että blogit elävät auringon paisteesta ja upeista ulkoilusäistä huolimatta.
Some new readers has funded this blog, i am so happy about that. Thank you! :)


15 kommenttia:

  1. Nam, kevyttä ja herkullista! Olet aika mainio kokki :) p.s. kesä on vuoden paras aika! :)

    VastaaPoista
  2. Sushi näyttää herkulliselta ja niin ihanalla lautasella =) Valon määrä in uskomaton. Välillä unohtaa ajan kulun kun on niin valoisaa. Mukavaa pikku-lauantaita!

    VastaaPoista
  3. I love sushi, looks very taste!
    Greetings:)

    VastaaPoista
  4. Hilda: kiitos :) mulla on kokeileva keittiö ;) Kesä ja kevät on kummatkii :D

    Suveliina: joo, ja niin helppoo tehdäkkin :Dmulla unohtuu aika ja kaikki muukin välillä tästä valosta :) upeeta aikaa.

    Zondra: :) its very tasty!! :D

    VastaaPoista
  5. Mmm sushi on hyvääää! Tehtiin niitä yksien kavereitten luona. Laitettiin kylmäsavustettua lohta ja katkarapuja kun ei heitäkään raaka kala kiinnostanut. Aateltiin tehä Allunki kaa ite muttei olla saatu vielä aikaseksi!

    VastaaPoista
  6. yummy!!! I love sushi!! :D

    xx

    www.sickbytrend.com

    VastaaPoista
  7. Maria: jee! kylmäsavustettu lohi voiskin olla jees valinta. tai sitten left overit uunilohesta! mä visualisoin jo täällä..

    Sick By trend :you got excellent taste! :D that goes whit fashion to food ;)

    VastaaPoista
  8. Voi mä olen niin samoilla linjoilla, sushin teko on helppoa, ja kauniitahan nuo sinun tekeleesi ovat. Minäkin teen usein, tykkään kovasti!
    Valo tekee ihmeitä. Ihmiset ikäänkuin puhkeavat kukkaan. Hitaasti. Olen iloinen sinusta.

    VastaaPoista
  9. Indeed. I just stumbled upon your blog. Am not een pon sushi but I adore all the other images in this post especially the flowers and nature. Have a sweet day;-)

    VastaaPoista
  10. Dressingup-everyday: im so happy that you liked=)

    Nina: Ihanasti sanottu! :) Aivan mahtavaa! =)

    Fashion, art and other fancies: So so nice that you found my blog! :) you are warmly welcome always! :D nice day to you too ^^

    VastaaPoista
  11. Tykkaan vegesushista mielettomasti kun kalaa en syo. Yks lemppareista on lammin sweet potato roll, niin hyvaa kun se peruna on lamminta ja muuten kylma ruoka. Just viimeksi eilen tilasin lounaaksi sellaisen.

    Ja miso... Alkalisoi elimistoa ja taynna antioksidantteja ja kaikkea muuta hyvaa. Taydellinen herkku paivittain nautittavaksi niinkuin Japanissa on tapana. Taytyisi oppia itsekin syomaan sita saannollisesti aina illallisen yhteydessa.

    Have a beautiful spring weekend dear!

    VastaaPoista
  12. Katz NYC No ilmankos olo on ollutkin kehossa niin energinen ja hyvä tuon mison käytön jälkeen. :) Alkalisoi..kuulostaa mielenkiintoiselta. mitä enemmän ruuasta tietää, sen paremmalta kehossa tuntuu. Vaikuttaa niin moneen. :)

    VastaaPoista
  13. Sushi on herkullista ja myös raaka kala. Kiitos selkeästä reseptistä...ehkä minäkin.

    Onko tuo puiden reunustama tie sinun ottamasi kuva?

    Monellako olet mukana arvonnassani?

    VastaaPoista
  14. Leena: kokeile ihmeessä sushia. tuo kuva ei ole minun, se on weheartit.com:ista. ylin sushikuva on tämän postauksen ainoa itse otettu :)
    Apua! sun arvonnasta mun pitikin linkittää! minä unohdin kokonaan! nyt laitan heti linkin tästä!

    VastaaPoista

*
Kiitos viestistä ja visiitistä.
Je vous remercie de votre visite et commentaires.
Tack för besöket och kommentera.
Thank for your visiting and commenting.
*