keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Linnunsiivet naamalla.

Olen aina ajatellut, että ihminen ei näe itseään aivan niinkuin muut näkevät. Tässä taannoin ajatus sai taas kerran vahvistusta. Kävin taidemuseolla katselemassa tauluja erään ystäväni kanssa. Siinä sitten syntyi keskustelua erään muun henkilön kanssa taideteoksista, varjojen ja valojen kuultavuudesta ja siitä miten kultakauden maalareista muutamat ovat saaneet jopa silmäripset tauluihin elävästi. Siinä taidekeskustelun lomassa tuli puhetta kulmakarvoista. Nehän kehystävät kasvot ja antavat ilmettä taulussakin. Henkilö, jonka  kanssa keskustelimme taiteesta sanoi kutakuinkin että "olen aina halunnut tuollaiset kulmakarvat kuin sinulla on" ja sitten hän jatkoi: "ne ovat linnunsiiven muotoiset". Tässä on nyt kaksi asiaa jotka minusta ovat hulvattomia: Linnunsiivet naamalla on ajatuksena hauska, ja toisekseen en ole ollut erityisen tyytyväinen kulmakarvoihini, koska ne eivät muka ole ihan filmitähtikamaa (omasta mielestäni) Mutta onhan aina mukava tietää, että jonkun toisen mielestä kulmakarvat on täydelliset. Vaikkei itse aina niin näekkään.

Nice thing happened to me when i was visiting in some art gallery. I went there whit some friend of mine to see finnish paintings from 18th-19th century. In some point i had interesting discussion whit random person as we were looking those paintings at the gallery. There were very good paintings, portraits, whit very good light contrasts and even the eyelashes were done wery well as belle epogue paintings usually are made.. and then out of nowhere i heard: "you got really nice shaped eyebrows, those looks like bird´s wings" I was so supriced. I have never thought my eyebrows would look anything as good. I have always thought that those are not anything like move-stars-or modeling kind of type.. Well. i have always though that you ever cannot see yourself as other sees you. That is so true. Just think about this happened..its so true.

..So in conclusion: Just be yourself and you are the best!
...joten lopuksi- Ole oma itsesi ja olet upea!

11 kommenttia:

  1. Nyt me kaikki virkistymme taas potenssiin tuhat;-) Ehkä sinun olisi aika postata kunnon kasvokuva itsestäsi...

    VastaaPoista
  2. Leena: hehee mukavaa että virkistymistä ilmassa :D pannaan harkintaan :D

    VastaaPoista
  3. Eyebrows are amazing - they shape the face and are beautiful gateways to the eyes of the soul.
    Have a lovely day sweets,
    Axx

    VastaaPoista
  4. That's why its good to always look and act nice,

    because whether we like it or not there will

    always be people looking at us.

    VastaaPoista
  5. Hauska ajatus tuo linnunsiipi ja saa kyllä pohtimaan ajatusta eteenpäin, minun siipeni ovat aina liian vaalea blondiksi kun on tullut synnyttyä. Jännityksellä odotan paikkaasi sille mikä kertoo saduista.
    Ilona

    VastaaPoista
  6. Kaikki naiset haluaa linnunsiipikulmakarvat :) Oot aika onnekas, jos sulla on sellaiset ilman kauheaa nyppimisurakkaa!

    VastaaPoista
  7. Ilona, tämä aito blondi kävi tänään kampaajalla ja samalla kulmat kestovärjättiin. Yritin selittää linnunsiipiä, mutta ei oikein mennyt perille;-)

    Akiss, harkitse nyt vakavasti: Me kaikki odotamme! Kuva edes joululahjaksi...please!

    VastaaPoista
  8. Anya: nice comment :) thank you

    Ann: So true! you cannot never know what goign to happen next :)

    Ilona: vaaleat siivetkin ovat kivat :) joo!minäkin ootan jännityksellä millaista tulosta syntyy :) saas nähdä millon hurautan satuja kehiin :) menee vielä hetki..

    Annika: hehe siinähän nuo napottaa naamalla ihan au naturell :D

    Leena: heheh nyt iski linnunsiipi buumi! :D katsellaan ;)

    VastaaPoista
  9. It's always a lovely surprise to receive a compliment on something unexpected isn't it? *winks* Vanna

    VastaaPoista
  10. Ihanaa :) Mulle yksi ihminen sanoi, että se rakastaa mun silmäkulmia, aattele <3

    VastaaPoista
  11. Vanna: yes, i love unexpected nice things always :D

    Chatrin: mä uskon että sulla on upeet silmäkulmat ;)

    VastaaPoista

*
Kiitos viestistä ja visiitistä.
Je vous remercie de votre visite et commentaires.
Tack för besöket och kommentera.
Thank for your visiting and commenting.
*