torstai 22. maaliskuuta 2012

Pieniä heräämisiä. a little awakenings


Tämä on elämääni. Sarja tulemisia ja menemisiä. Auottuja ovia ja niitä jotka on jätetty raolleen. Hetkiä jotka tulevat ja menevät kaiken aikaa. Hyviä hetkiä, erinomaisia hetkiä ja sitten niitä välivaiheita. Nyt elän kevätkiireiden aikaa. Samalla mielessä pyörivät monet muut asiat-lähinnä tulevaisuuteen ja lähitulevaisuuteen liittyvät tekijät. Mihin elämä minua vie ja onko suunta oikea. Monta rautaa on ainakin tulessa, sen voin kertoa. Kaikki asiat ovat pelkästään positiivisia ja se on hyvä asia. Keho voi ainakin hyvin, sillä olen ahkerasti tehnyt shindoa ja venytellyt. 

Olen myös lukenut Ekhart Tollen kirjoja jo varmaan kymmenettä kertaa tänä vuonna. Huomaan, että otan kirjan esiin melkein päivittäin ja lukaisen sattumanvaraiselta sivulta pari riviä. Jos sanotaan, että hymy heijastuu koko kehoon, sama pätee mielestäni myös luettuun tekstiin. Tollen ajatukset ovat mainioita pieniä mietelmiä. Seesteisyys alkaa huokua melkein heti kun on lukenut jonkin pätkän. Luottokirjani Tollelta ovat Tyyneys puhuu ja uusi maa. Näistäkin Uusi maa lienee se paras. Valloittava kirja. Ajatuksia on noussut kirjasta: Hyväksyä pitää se, mitä ei voi muuttaa. Asioiden tila on mikä on, ei siihen kannata sekoittaa liikaa tunteita.

Uusi maa on kirja, jota suosittelen aivan ehdottomasti kaikille. Tolle kirjoittaa: "Tavoite ja keinot ovat yhtä. Jos keinot eivät tuota ihmiselle onnea, eivät onnea tuota päämääräkään". Lopputulos on erottamaton osa toimia jotka on aikaansaaneet tietyn lopputuleman. Kaikki riippuu siis askeleiden laadusta. Kirjassa on upeita harjoitusesimerkkejä. Hengitysharjoitteet olen ottanut käyttöön- seuraamalla ulos- ja sisäänhengitystä -ajattelu unohtuu. Jää taka-alalle. Huomio siitä, että keho reagoi myös ajatuksiin on päätähuimaava! Jos ajattelet kaikkein pahinta- keho luulee että olet kujanjuoksussa ja uhattuna. Kirjassa on muhevia havaintoja mutta en plajasta kaikkia tässä. Jokain löytää ne itseään koskettavimmat varmasti itse parhaiten. Olen tehnyt alleviivauksia omaan kirjaani ja niitä on paljon. Silti löytyy aina uusia huomioita. Siispä jos haluat pitää sisäisen kevätsiivouksesi: lue Ekhart Tollen Uusi maa.


Lately i have been very busy- going here and there, doing this and that. In the middle of all these good things, i have been thinking my life, where it is going, and is the way right ro not. I have read Ekhart Tolle´s book " A New earth - awakening to your life´s purpose" Its my all time favorite book. Its not about the finding life purpose- its about how to make everyday life more better. In my life, its been working. there is so good examples and all those little awakening stuffs at the book that it surely has a little change of living. I highly recommend this book for inner spring cleaning :) 

18 kommenttia:

  1. Kiitos paljon tästä vinkistä! Sisäinen ja ulkoinen rauha ja tasapainon ylläpito on joskus vaikeaa. Pitää kuitenkin pitää vain suunta korkeella, uskoa unelmiin ja mennä rohkeasti läpi vaikka harmaan kiven. Aina kun jokin asia näyttää tuottavan hankaluutta on se tavallaan ovi jonka läpi pitää mennä..Kun se sulkeutuu niin sitten voimme katsella tyynenä taaksepäin elämässä ja todeta että vaikka helpolla ei ovet auenneet niin silti yritin ja taistelin ja lopulta onnistuin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ole hyvä. uskon, että saat paljonkin irti tuosta kirjasta. itse olin skeptinen alussa, mutta en voinut lopettaa lukemista kun sen aloitin. <3

      Poista
  2. Ihana kirjoitus. <3 En osaa muuta sanoa tähän aikaa illasta, kuin että taidan huomenna kipaista kirjastoon. ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä. Tuntuu mielenkiintoiselta kirjalta. Kevätsiivous omassa kehossa olisi kyllä paremmin kuin paikallaan. Olen kevät ihminen, mutta tämä kevät nyt vaan tuntuu niin vaikealta.

    Upeaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo- minäkin pidän keväästä todella paljon, mutta nyt vaan iskee jotenkin hoppu. Onneksi vain ajoittain. :)
      Zemppiä!

      Poista
  4. Painoin Shindon nappulaa ja luin sieltä aivan upean kertomuksesi johon vastasinkin, mutta sitten BUM kaikki katosi...koululiikunta ja urheilu oli minulle kaikkein mieluisinta, sitten lukemisen ja kirjoittamisen jälkeen...:)
    Sain jopa liikunnastakin 10:) olin vallaton ja pistin kaiken peliin kunnarikin tuoli juostua lähes aina, vaikken niin mailapeleistä pitänytkään, mutta juokseminen oli kivaa!:) ja köysillä menin salissa katonrajaan kipin kapin nauttien onnellisena!:) Jihuu!

    Ulos ja sisäänhengitys harjoituksia olen tässä viime päivinä alkanut harjoittelemaan, joka tuntuu hyvältä kaikkeen ja aina täytyy muistaa venytellä, niin muuten venyttelee Rosakin:)

    Kirja kuulostaa kutkuttelevan houkuttelevalta ja eikä vaan kuulosta tiedän sen olevan paras lukunautinto harjoittelemalla kehon ja mielen ylläpidon hyvinvoimaan!

    Sinulle toivotan kaikkea hyvää ja onnekasta kevään nautintoja unohtamatta kiireen keskellä! Sinä pärjäät missä ja milloin vain positiivisella olemuksellasi ja kauniilla sanoillasi iloa ja Onnea sylintäydeltä!:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava viesti sinulta, kiitos :)
      tuota shindoa kannattaa kokeilla joskus jos on mahdollisuus. keholle sopivien lajien löytäminen on upea juttu :) juoksu on mahtavaa- minä lenkkeilen viimeksi aktiivisesti muutamia vuosia sitten ! pitäisi varmaan aloittaa jälleen.. koiran kanssa se oli vaan helpompaa :D
      Aivan mahtavaa että tällainen viestisi tuli juuri tähän tilanteeseen. <3 kaikkea samaa hyvää toivon sinullekkin :)

      Poista
  5. Heissan!
    Vihdoinkin eksyin sivuillesi,ja liityin lukijaksikin;)
    Mukava blogi sinulla...täytyypä jatkaa tutkiskelua,hih...
    Oikein mukavaa viikon loppua sinulle!
    terkuin,Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa :)
      mukavaa että tykkäät. osallistuhan arvontaankin, 18 voittaa ;)
      mukavaa viikonloppua!=)

      Poista
  6. This is a very good book. Living a spiritual life is a joy when "me" is no more important, the whole life has a purpose and one has peace all around.
    Best wishes

    VastaaPoista
  7. Mukavia ajatuksia, täytyy kyllä yhtyä tuohon itsetutkiskelun tulokseen. Hassua kuinka joskus elämä yllättää kauneudellaan!
    Ilona

    VastaaPoista
  8. very good one! :)

    xx

    www.sickbytrend.com

    VastaaPoista
  9. Minäkin olen lukenut Tollen kirjoja yhä uudestaan. Siksikin, että itse muutun niistä löytyy aina uusia ajatuksia ja näkökulmia. Jos en pysty integroimaan lukemaani osaksi elämääni, unohdan sen ja uudelleen lukiessa asia on taas kuin uusi. Yritän harjoittaa läsnäoloa, välähdyksittäin olen tajunnut, että siinä piile onni ja autuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Cheri! kivaa kun tulit visiitille tänne :) osallistuhan ekoarvontaani ;)
      minulla on tolle yöpöydällä ja sitä luen joka ilta. Avaan jonkun random sivun ja siitä pari riviä riittää. upeaa että sinäkin koit tuon kirjan noin!

      Poista

*
Kiitos viestistä ja visiitistä.
Je vous remercie de votre visite et commentaires.
Tack för besöket och kommentera.
Thank for your visiting and commenting.
*