Kesän päivät ovat menneet kuten ne yleensä tapaavat mennä: kitkemistä, loikoilua riippumatossa, ruohonleikkuuta ja mansikoita. Monen hetken on kruunannut rakkaat ihmiset, perhoset ja yhdessäolo. Kesän värit ja tunteet hoitavat sekä sielua että mieltä. Töitäkin jaksaa paahtaa kun viikonloput ovat vapaat ja ne vapaat hetket ovat kultaakin kalliimmat. Upotan käteni omaan maahani, hoidan ja annan kaiken kukoistaa omalla tavallaan.
Sateiset päivät ovat kuluneet sitten mökillä takkatulen räiskyessä ja lueskelemalla lehtiä. Yksi lempilehdistäni on tullut perheeseeni aivan ensimmäisestä numerostaan saakka. Nyt sain sattumalta lahjalehtenä äidiltäni tämän uusimman numeron, jonka olen jo aiemmin lukenut. Nyt tahdon lahjoittaa mukavaa kesälukemista- eli pieni arvonta tästä uusimmasta Voi hyvin lehden numerosta! Itse pidän valtavasti lehdestä ja kaikki vanhat numerot ovat edelleen tallessa.
Tähän postaukseen kommentoimalla saa yhden arvan myös anonyymit. He jotka googlen, facebookin, bloglovinin tai blogilistan tai twitterin kautta lukevat saavat 2 arpaa. Palkintona siis 1 Voi hyvin lehden numero.
Tähän postaukseen kommentoimalla saa yhden arvan myös anonyymit. He jotka googlen, facebookin, bloglovinin tai blogilistan tai twitterin kautta lukevat saavat 2 arpaa. Palkintona siis 1 Voi hyvin lehden numero.
I got latest issue from Voi hyvin-magazine as gift offer from my mom, but i have already have this one so i decided to have a little giveaway from this extra piece of magazine. so little bit summer readings- unfortunately this is in finnish, (i will have something for everybody in the future as i have so many readers around the world) you can still attend if you might like to learn some finnish ;)
1-2 lottey ticket per reader - 1 for anonymous and 2 for registered readers.
Upeita heinäkuun hetkiä sinulle! Have a wonderful july!
Mukana ollaan ;D
VastaaPoistaMulle on tullut voihyvin lehti vuosikausia, mutta nyt on ollut pikku tauko. Toivottavasti onni suosii ja lehti tulee tänne, hahaha.
kivaa siellä siis toinen voi hyvin fani :) ne vanhat lehdet varsinkin on täynnä asiaa :D
PoistaOsallistun kahdella arvalla. :)
VastaaPoistakivaa :) mukavaa kesää sulle!
PoistaHilirimpsis! Mukana kahdella arvalla;)
VastaaPoistajihuu :D
PoistaSeems like you are having a fun summer. Enjoy!
VastaaPoistaBest wishes
well yeah, except that i have plenty of work :D but thats makes life interesting :)
Poistaonko arvonnassa muuta kuin tuo lehti?
VastaaPoistatälläkertaa vain tämä lehti :) pieni ilonaihe vain siis jakoon
PoistaI've seen so many extraordinary pictures on your blog. These pictures are so inspiring... I must follow your blog! Bravo!!!
VastaaPoistaWhiteCloset
Facebook
Twitter
oo this is wonderful :) you are my official 201 reader :D you made my day!
PoistaKuulostaa hyvälle, juuri oikeanlaista rentoutumista:) Pienet hennot taimet on nousseet, toivotaan kesän lämmittävän niitä ja kasvattavan kukkaan asti:)
VastaaPoistaIlona
toivotaan että kukkivat tämän vuoden puolella. siemenistä ei koskaan tiedä.. :D
PoistaMukana! Tykkään tuosta lehdestä myös, lueskelen aina kirjastossa. :) Täällä sairastellaan kesäflunssaa, joten lehtipinkka seurana ja kotioleilua...
VastaaPoistano höh. zemppiä flunssaan. ei kesällä voi sairastaa :D mutta näemmä voi.
Poistajoo mäkin tykkään tästä lehdestä kovasti.
Lovely photos :)
VastaaPoistaxx
www.sickbytrend.com
thank you xox
Poistaihana postaus, just tuollaisia kuulu heinäkuun tunnelmat olla. :)
VastaaPoistakuin ohimennen, kuvien kehumisen lisäksi, osallistun myös arvontaan. :)
mahtavaa kiitos :) :)
PoistaIhanalta kuulostaa kesäinen elämäsi. Ei stressiä mistään, vaan päivien solumista eteenpäin.
VastaaPoistaMinullekin tuo lehti on tullut koko sen ilmestymisen ajan ja sitä ennen sen edeltäjät aina Tee-lehdestä lähtien, siis todella kauan. Joten en osallistu arvontaan, annetaan hyvän kiertää.
Suloista suven jatkoa Sinulle!
silloin ei ole stressiä kun on viikonloppu :)
Poistahienoa että sullekkin tulee lehti, tuota edeltäjää en ole koskaan kuullutkaan :)
i just love the flower photos, the first one in particular it looks so pretty against the bright blue sky :D
VastaaPoista-Jessica
http://runninginsideus.blogspot.com
oo thank you :) i will take a visit to your blog too ^^
Poistahave a great weekend :D
i have to agree with jessica especially the first pictury is brilliant, so much beauty and magic in a small flower! but about learning finnish..i think it´s impossible haha at least for me the 6 days i spent in helsinki everbody was laughing when i tried to say a word ;)
VastaaPoistahave a great weekend!
im so happy about your words :) if you have even tried to speak finnish that is greatness already! it would be same as me speaking your language :D
Poistayou too my dear!
Hello again,
VastaaPoistaI'm sitting at my desk, in my drab office, and your beautiful pictures just lift my spirits and make my day. Your blog always puts a smile on my face, for that, thank you my friend. I hope the sun is shining...but I have to coinfess, I always find so much beauty in the gentle rain.
Big hug,
Giac
and a big hug to you too- your message made my day!!!
Poistawonderful to spread the joy and the good mood! that is my passion: to make everything happy and nice.
if this lifted up your day at office that lifts me up too :D
Ehtiikö vielä osallistumaan? Kahdella arvalla mukana! :)
VastaaPoistaehtii vallan hyvin :)
Poista