Moni on jo kirjoitellut pioneistaan, mutta palataanpa unikkoon. Pelastin näet yhtenä päivänä unikostani mehiläisen. Se surisi siellä ylösalaisin kesähuumassaan eikä päässyt pois. Kovasti yritti kiivetä pitkin lehteä mutta kellahti takaisin kukan pohjalle ja kieri suristen pohjalla. Meni sen verran ylösalaisin siellä että aikani seurattua päätin auttaa unikosta sekaisin menneen mehiläisen pois raottamalla lehteä. Mehiläinen oli ensin paikallaan ja sitten päättäväisesti käveli pitkin lehteä ja kuin kiitoradalta lähti lentoon. Teki poukkoilevia liikkeitä ja päätyi läheiseen akileijaan. Erikoista että mehiläinen ei osannut lähteä unikosta pois. Ei ollut aivan tavallinen medenkeruu retki se, sen verran oudosti hoiperteli. En muista koska olisin nähnyt mehiläisen kaatuvan selälleen keskelle kukkaa...Olisi varmaan päässyt lopulta pois unikosta, mutta ehdin kitkeä puolikkaan kukkapenkkiä seuraten suristen heiluvaa unikkoa ennen auttamisoperaatiotani. Kesällä pieni puutarhuripoika minussa nostaa päätään ja kaikkein mieluiten puuhastelisin pihalla. Taitaa kesällä tämä blogikin muuttua puutahablogiksi, mutta vuodenkierron seuraaminen tekee elämästä mielenkiintoista. ja hei, pieni arvontani päättyy tänään vuorokauden vaihtuessa.
Many has already written about peonies, but im little bit late so here comes my poppies! some day i went to water my poppies and i found a little bee making noise in one of my poppy. As i was enjoying my garden i noticed that this bee didnt know how to get out of the flower :D it was pretty interesting- it wasnt collecting any nectar - it really was only trying to get out of the flower and goes up and down. I havent actually ever sawn a bee fall over... Well, i opened slightly the flower and bee was looking at me and then walked little bit in the petal and just like little airplane it take wing and it ended up in one other flower near by. In summer time this blog seems to turning into a garden blog, but seasons in year are fun to follow, just like this little bee in a poppy.
Mukavaa viikkoa sinulle!
*
Have a nice week!
*

Ihana, että sinäkin autat luonnon eläimiä. Minäkin autan aina kun voin. Sisälle eksyneet kimalaiset ja hämähäkit kuljetan varovasti ulos.
VastaaPoistaSisälle eksyneille murkuille käy kyllä huonommin.
Unikot ovat todella kauniit!
Ihania puutarhapäiviä sinulle!
joo samoja pelastuspuuhia minäkin puuhastelen :D
Poistasamoin sinulle!
Kaikkia pienempiään pitää auttaa :) Mukavaa kesän jatkoa puutarhapojalle!
VastaaPoistasun leppäkertusta tuli mieleen, että tänä kesänä olen nähnyt vain kerran leppäkertun!
Poistasamoin sinulle =)
oh your poppies are so beautiful! i usually have poppies in the garden too but this year the heavy rain killed a lot of my flowers:( i hope we will have more sunshine and less rain and storms now ...
VastaaPoistawish you a great week!
kiss,mary
well, rain is great, but too much is not great when it ruins the garden.. well, next year they will bloom.
Poistahere it has been rain every day!
kisses
Hello Akiss,
VastaaPoistaYour blog is just a breath of fresh air and such a wonderful way to satart my day. The way you write always makes me feel like I'm reading a story and I get trtansported into your world and am standing right beside you. thank you for the journey my friend.
I send you a great big hug,
Giac
hi Giac! this is wonderful to hear!!! i always like the idea that when reading something it can be experienced in same time :)
Poistahugs hugs=)
Very romantic :) and nostalgic too
VastaaPoistathanks :) :)
PoistaOlipa kiva tarina! Lueskelen muuten pitkästä aikaa blogeja ja tulin ulos puistoon, otin matkaradion mukaan ja tässä puun alla läppärin kanssa on aika kiva lueskella näin ihania tarinoita! :)
VastaaPoistakiitti kamu! :D
Poistakuulostaa upealle tavalle viettää päivää! :)
Eipä ihme että mehiläinen huumantui valtavan kauniin unikkosi nähtyään ja lähes pökertyneenä kiikun kaakun ihasteli siellä sen kauneutta! Mutta sitten sinä urhea ritari pelastit sen liitelemään kukasta kukkaan!:)
PoistaNyt taidankin mennä lannoittamaan ruusuni siitä on aikaa kun viimeksi saivat ravinnetta ja kiitos kuuluu sinulle muistuttamisesta!:)
Toivotan sinulle mitä parahinta viikkoa kaikkea hyvää, iloa ja hymyä!:)
ihana viesti sinulta sirkkaseni- toivotan mukavaa viikkoa sinullekin :) :)
Poista