tiistai 28. elokuuta 2012

Energiaa. Energy!


Minulta toivottiin kirja-aiheisia postauksia tuossa taannoin kesällä, kun kerroin että olen lukenut paljon kesän mittaan. Nyt ajattelin esitellä yhden ja sitten jatkossa muutamia muitakin. Olen ottanut pieniä askelia kohti kokonaisvaltaista elämisen laatua ja lukenut paljon hyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta. Osa kirjoista jäi kesken lukemisen ja tämäkin Sanna Ehdinin kirjoittama kirja oli melkein jäädä kesken lukemisen. Luin sen kuitenkin loppuun, sillä tämän kirjan kohdalla pienissä pätkissä lukeminen sopi minulle parhaiten. Kirjassa oli paljon asiaa, mutta immunologin kirjoittama kirja on valaiseva teos kyllä siitä kuinka voi parantaa omaa elämänlaatuaan. Kirja on hyvin monipuolinen, pääajatus lienee että ajatusten voimaa ja energiaa halliten voi kehossaan voida entistä paremmin. Kirjassa oli paljon asiaa, en tiedä miten helposti lähestyttävä kirja olisi ollut jos en olisi näistä aiheista jo lukenut aiemmin.. Kirja käsittelee elinvoimaa ja sen hoivaamista ajatusten, ravinnon ja energian kautta. Oman hyvinvoinnin lähde kun on kuitenkin aika usein löytyy itsestään, joskus se on vähän vaikeasti löydettävissä mutta siellä se on. 

Tuleeko sinulla luettua hyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta, ja mikä on ollut sinulle se valaisevin teos?

This summer i was asked to post something about those books that i have read this summer. Amount is quite a lot.. but i think i will post some good ones. Now i read Sanna Ehdin´s book: Finn din energikod - få ett rikt, lyckligt och självläkande liv (im not sure if its published in english yet)  it was a quite a big book of energy and how to maintain energy levels through thinking and avoiding "energy vampires". i think it was good book, so many interesting points. Vitality is important in wellbeing, and it can be maintained through thoughts, food, and energy. The book was one of those books that you cant read at once. Or at least i couldn't- the best way to read this (for me) was read couple of pages and then leave the book having a little rest and then after a while (when i felt like it) i was reading it again. Very good book for finding vitality and energy. I´m not sure if this book is already translated into english, but some Sanna Ehdin´s book already are: "Sanna´s best ten health advice", and" Find your inner strength".. 

Have you read books about wellbeing? what have been your best reading experiences?  


Energistä viikkoa sinulle! I whis you a week full of energy! 
*

maanantai 20. elokuuta 2012

Tuulia. Winds.


Tunnen uusien tuulien puhaltavan elämääni. Ne viuhuvat ja kieputtavat hiuksiani. Tulevat avonaisesta ikkunasta sisään, heittävät paperit pöydän päältä ilmaan ja ne kieppuvat tuulessa kuin pienet lumihiutaleet jotka päällystävät kaiken uudella ja raikkaalla. Vastaanotan uudet tuulet avoimin ovin ja ikkunoin. Tiedän että ne ovat hyviä tuulia. Ne ovat minun tuuliani. Uskon kaiken hyvän virtaavan elämään. 

Yksi kirja toi jälleen uusia ajatuksia: Rhonda Byrnen Salaisuus- sain tuosta kirjasta valtavasti uskoa tulevaan ja luulenpa että niin saa moni muukin. Tämän salaisuuden äärelle löysin vasta tänäkesänä vaikka kirja on ilmestynyt jo 2008. Olen lukenut koko kevään ja syksyn kaikenmoisia kirjoja. Ajattelin kirjoittaa jostain aivan muusta mutta nyt sainkin inspiksen kirjoittaa Salaisuudesta! joten psst ja supisupi: kannattaa lukea. Jatkossakin taidan vinkkailla hyvää oloa tuottaneista kirjoista. Nyt lukemisen alla on Goethen "Totta ja tarua elämästäni"- kirja joka vaikuttaa valloittavalta jo ensilauseista alkaen. Kerron joskus kuinka sen kirjan kanssa kävi... Tässä muuten kuvia viime kesänä istutetusta pionista joka kukki tänä kesänä 6 ison ja yhden pienen kukan voimin. Se on onnea se.


I feel the new winds blowing in my life. the wind waves my hair, its coming from open window. I open my windows throghly and whishing the winds welcoming in my life. i know they are good winds. they are my winds. I believe all the good coming among the winds. 

I found Rhonda Byrne´s book: The secret! i know im little bit late as the book first published allready 2006 (and in finland 2008)the book was great and so psst: i recommend it to you too.

Here are some pictures of my peony that i planted last year and this summer it bloomed 6 big and 1 little flowers. That is happiness.


*Onnen hetkiä sinulle * wishing you a happy moments in your week* 
follow in facebook/ tykkää facebookissa

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Luonnon lauluja. Nature´s songs


Sade on soittanut tänä kesänä kauneimmat laulut. Sateen ääni on virkistävää. Siinä on yksi osa jotain joka saa rauhoittumaan, yksi osa puhdistavuutta ja loput iloista lotinaa tai vaihtoehtoisesti rummutusta. Minä pidän sateesta. Olen aina pitänyt. Pienenä poikana minulle riitti ilonlähteeksi lätäkkö. Se taitaa riittää edelleen, sillä viikolla virkistin lätäkkömuistojani seisomalla heinäpellolla olevassa lätäkössä hai-saappaillani. Sade oli juuri rauennut ja aurinko kultasi pilvet ja maan. Tein syvähengitysharjoituksia ja mieli että keho rentoutui täysin. Onnen voi löytää vaikka lätäköstä.. Sateinen sää on hyvin armollinen, hauska osa luonnon kulkua.
ps: mun pienen arvonnan voitti muuten Elsa-maarit (mukava blogi, kurkatkaahan)

Rain has singed the most beautiful songs this summer. Rain is refreshing. it has one element of calm, one for purify and rest its just happy drumming or .. I do like the rain. Always have. when i was little boy the huge fountain of joy could be even just a little puddle. Nowadays my fountain of joy can still be a little puddle. Week ago i was walking whit my rubber boots and ended up in a little puddle. there i stood, looking through the fields and clouds- and the sun making everything golden. i took deep breath and felt so cosy and relaxed. Happiness can be found in a puddle. I found it there and you can too :)

Lämpimin terveisin, Akiss xoxo
Whit warmly thoughts, Akiss xoxo

keskiviikko 1. elokuuta 2012

elokuista elämää. life in august


Elokuu koitti. Heinäkuu meni pitäessä iltapäivän mittaisia minilomia joiden pääkohteina olivat kirppikset ja sympaattiset kahvilat. Synttärikakkuunkin tuli jälleen yksi kynttilä lisää tässä kuun vaihteen tietämillä. Olen lueskellut paljon kesän aikana ja ajattelin joskus laittaa tulemaan muutamaa kirjavinkkiä kunhan tässä ehdin. Kesän suurin oivallus on ollut kutsua minilomaksi vapaita iltapäiviä (tämä helpottaa varmasti monia kesällä työskenteleviä) Alkukesästä ajattelin paljon kuinka ennen kesät olivat aina vapaita (ja silti täynnä puuhaa) ja ne tuntuivat pitkiltä. Ehkä sen tunteen voi joskus jossain elämänvaiheessa jälleen saavuttaa, ainakin iltapäivän miniloman lanseeraus vaikutti itselleni paljon :D Katsotaan mitä elokuu tuo mukanaan. Koko kuukausi vielä edessä!

Its August. July went quickly- mostly working and taking"  little evening holidays" during the work week, heading to flea markets and cute little coffee shops. I have read a lot during this summer, and later i think i will represent some of the books that made impress. I also had one more candle in my birthday cake during this summer. Lets see what August brings! whole month is still a head!


Upeaa elokuuta sinulle! Have a great August!