tiistai 16. syyskuuta 2014

Kohti voimaantumista



Nyt on jotenkin aika kuunnella herkällä korvalla omaa kehoaan ja tukea itseään. Tuntuuko sinusta joskus siltä, että haluaisit oppia parantamaan stressinsietokykyä? jos niin tässä voi olla hyviä vinkkejä.. Syksy on hyvä aika kerätä voimia kuin pieni sipuli itseensä, jotta tulevasta syksystä ja talvesta tulisi mahdollisimman hyvä. Luin jo kevään aikana Mia Jokinivan Hengähdyshetkiä: opas stressittömään elämään- kirjaa. Kirjahan ilmestyi jo viime vuonna. Selasin sitä aluksi kirjakaupan elämäntaidon oppaiden läheisyydessä ja kirja ei silloin herättänyt muuta tuntemusta, kuin että jaahas, jälleen uusi elämäntaidon opas. Olenkin lukenut niitä aika tavalla viime vuosina...Kun aikaa oli kulunut, törmäsin kirjaan uudelleen ja silloin se jysähti: tässä kirjassa on vastauksia juuri sen hetkisiin asioihin, jolloin sen käteensä ottaa. Ei tarvitse lukea sivukaupalla, voi avata aukeaman, ja huomata sivun reunassa olevan harjoituksen ja siinähän sitä ollaan, matkalla kohti hyvinvointia. Pienin askelin. 

Harjoitukset olivat mielestäni kirjan parasta antia. Joskus joogatunnin jälkeen on vaikea muistaa kaikkia liikkeitä kotona, niin tämä kirja tuo myös muutaman joogaliikkeen opastuksineen kotiisi. Minä olen venytellyt ja tehnyt hengitysharjoituksia tämän kirjan opeilla muutaman kuukauden verran. Koin kirjan harjoitukset elinvoimaa vahvistavina. Kiertoharjoituksesta on tullut jokailtainen tapa, josta en kyllä hetkeen luovu. 

En lukenut kirjaa kerralla kannesta kanteen, vaan poimin sieltä täältä hyvänolon tukemisen lähteitä. Kirjan ehdottomasti parhaimpaan antiin kuuluu sen sisältämät ohjeet, Auyrveda kehotyypeille olevat tasapainotusohjeet ja joogaharjoitukset. Kirjoitustyyli on selkeää. Kirja on kokonaisvaltainen,  käytännönläheinen opas parempaan hyvinvointiin. Kirjan kolme teemaat ovat keho, mieli ja ympäristö. Ravitsemustakin käsitellään. Kirja on melko kattava, mutta jos on joogannut vuosia, tutustunut auyrvedaan ja kokeillut eri hengitystekniikoita, sellaiselle lukijalle voi tulla toistoa ja kertausta. Parhaiten kirja sopinee akuuttiin hengähdyshetken tarpeeseen ja lukijalle, joka ei ole tutustunut vielä tähän aihepiiriin, mutta kokee kehon ja mielen tarvitsevan luonnollista tukea ja hyvinvointia. 

Hengähdyshetkiä kirjaa on lempeä katsella, koskea, että lukea. Ja helppo pitää mukana, tämä oli minulla mukana rannalla ja laiturilla kesän aikana, nyt se on kotiutunut plyysimatolleni jossa usein teen joogaliikkeitä. Parahiksi käden ulottuville, jos iskee inspiraation puute. Kuvitus koostuu Mikko Harman valokuvista, jotka osaltaan vaikuttavat rentouttavasti ja voimaannuttavasti. 

Kirja: Jokiniva, Mia: Hengähdyshetkiä, opas stressittömään elämään. Kustantaja: Gummerus. 
Arvostelukappaleena kustantamolta. 


Omenan, kirsikan kukkia ja valoa sinulle. 


This time i was writing about book, that is not available in english, so this time only in finnish. The book is written by yoga instructor and life coach Mia Jokiniva, its about how to relax and decrease stress, and its including auyrveda and yoga instructions too. I liked it! But my dear one, dont worry, i will be posting in english as well as always :) this time is exception.  Apple and cherry blossoms in my garden wish you wonderful day and a little fairy dust.

6 kommenttia:

  1. Hei Kiss,
    Mikä ihana kuva. Se on todella kaunis. Yritin ottaa jooga kerran, mutta ei pitänyt siitä. Olen ave vry HRD toistaiseksi rauhallinen ja rentoutumista. Olen aina täytyy tehdä jotain ... liikaa energiaa kai;
    On suuri päivä rakas frind, ja nauttia kauniista omena kukkii.
    Iso hali,
    Giac

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hey Giac!
      im so knowing that too much energy: sometimes im having too much and then only tiny amount.. :) relaxing suits me well, i tend to be open too much all those situations and energies that comes during day. balancing more those energies.. yes! lets enjoy the blossoms of apple trees. hug hug!

      Poista
  2. Hi!
    I love cherry blossoms.It is so beautiful.
    I wish your great day too.

    akiko

    VastaaPoista
  3. Elämäntaito oppaiden suurkuluttajana, täytyypä lisätä lukulistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää oli aika hyvä: varsinki kun voi selata kokonaisuuksia sieltä täältä, ilman että putoaa kärryiltä :) kirjan joogaharjoituksia kannattaa kokeilla.

      Poista

*
Kiitos viestistä ja visiitistä.
Je vous remercie de votre visite et commentaires.
Tack för besöket och kommentera.
Thank for your visiting and commenting.
*